Remonttiryhmä

Remonttiryhmässä työskentelevä pääsee mukaan työntouhuun, johon ohjastuksen saa työohjaajalta. Työtehtäviin kuuluu mm. asuntojen saneeraus ja remontointi. Kunnostettavat asunnot ovat Hangon Vuokratalojen omistamia. Työ ei vaadi minkäänlaista koulutusta, vaan sinne tullaan oppimaan uutta.

  • Hangon Katulähetyksen kuntouttavan työn toimipiste.
  • Ohjaajana toimii Erkki Lundberg.
  • Remontoi asuntoja asumiskuntoon.
  • Lähinnä pintaremontteja

Remonttiryhmä ja kestävä kehitys

Ympäristöperiaate
· Ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi ja jo olemassa olevien asuntojen elinkaaren pidentämiseksi korjaamme asuntoja pieteetillä uusien asukkaiden käyttöön. Siksi pyrimme kehittämään jatkuvasti toimintaamme ja valitsemaan materiaalit ja työtavat, jotka ovat hyviä vaihtoehtoja ympäristön kannalta.

Kestävä kehitys käytännössä.

Raaka-aineet
· Tuotteiden laadun takaamiseksi maalit, lakat, naulat ja ruuvit hankitaan uusina. Mahdollisuuksien mukaan ne ovat ympäristölle sekä hengitysilmalle turvallisempia maaleja sekä muita pintakäsittelyaineita ja rakennustuotteita.
· Tarvikkeet pyritään hankkimaan paikallisilta yrityksiltä.

  • Suunnitellaan pitkäaikaisia ratkaisuja, sillä mm. valittavalla kestävällä materiaalilla on vaikutusta remontoidun kohteen elinkaareen ja hiilijalanjälkeen

Kierrätys

  • Rakennusjätemuovia ei ole toistaiseksi helppo kierrättää, siksi myös remontoinnissa kannattaa välttää muovisia elementtejä kaikissa muodoissa. Sen sijaan kannattaa valita remontointiin luonnonmateriaaleja, jotka voidaan palauttaa luonnon kiertokulkuun.  Biohajoavuuden lisäksi esimerkiksi puu toimii hiilivarastona ja näin vähentää ilmastokuormitusta elinkaarensa aikana.
  • Remontista jäävä materiaali, jota ei voi kierrättää myymällä tai itse hyödyntämällä, kierrätetään Hangon jäteaseman remonttijäte-ohjeilla. Remonttiryhmä ei jätä mitään korjauksessa purettua jätettä kohteeseen.
  • Pajalla syntyvä talousjäte pyritään lajittelemaan ja kierrättämään ohjeiden mukaisesti

Yhteystiedot:

Yhteyshenkilö : Erkki Lundberg

Osoite: Narvikinkatu 10 10900 Hanko

Aukioloajat : Arkisin 7.00 – 15:00

Puhelin : 040 662 33 01