Jumalan Karitsa
”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hänen harteillaan on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.” (Jes.9:5)
Jumalan Pojan syntyminen maailmaan ei tapahtunut inhimillisen ajatusmaailman mukaisesti ja itämaan tietäjätkin turhaan kyselivät häntä kuninkaan palatsista, vaikka hänet myöhemmin löysivätkin tähden avulla. Jumalan uhrikaritsana Jeesus syntyi eläinten suojassa vaatimattomasti vain paimenien joukon ja itämaan tietäjien osoittaessa huomiota ja kunnioitustaan hänelle. Jumalan valittu kansakaan ei tunnistanut luvattua kuningastaan eikä kansana ottanut häntä vastaan siinä vaiheessa.
Jeesuksen tehtävä huipentui Golgatan ristin kuolemaan, jossa hän sanoi viimeiset sanansa: ”Se on täytetty.” Jesaja oli profetoinut (Jes. 53:6-7): ”Kaikki me vaelsimme eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra pani hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut. Kuin karitsa, joka viedään teurastettavaksi, kuin lammas, joka on ääneti keritsijöittensä edessä, ei hänkään suutansa avannut.”
”Tiedättehän, että teitä ei ole lunastettu isiltä perimästänne turhasta vaelluksesta katoavilla aarteilla, hopealla tai kullalla, vaan Kristuksen, kuin virheettömän ja tahrattoman Karitsan, kalliilla verellä.” (1 Piet. 1:18-19).
Ylösnoussut Herra Jeesus on tulossa takaisin -ei enää seimen lapsena vaan tuomarina – noutamaan morsiusseurakuntansa taivaalliseen maailmanhistorian suurimpaan hääjuhlaan. Näistä juhlista ei ole syytä myöhästyä ja niihin pääsevät kaikki Jeesuksen tykö armahdettavaksi tulevat syntiset, jotka Karitsan veri on pessyt ja joiden sydämen usko on puhdistanut. Haluathan sinäkin mukaan? Jeesus haluaa kuulla sinun vastauksesi.
Kiitos Herralle olemme saaneet viettää joulujuhlan vuoden tauon jälkeen ja vielä jakaa runsaat joulukassit.
Hangon katulähetys kiittää kaikkia jäseniään ja vapaaehtoisia, työntekijöitään sekä lahjoittajia ja asiakkaita yhteistyökumppaneita unohtamatta kuluneesta vuodesta ja toivottaa iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa kaikille sekä armollista uutta vuotta 2022!
Jukka Silvola
toiminnanjohtaja